Edellisestä turhuudesta onkin jo aikaa. Hupsis. No ei se mitään, olen edelleen aikalailla sekaisin syystä tai toisesta. Olen ja en.

Tänään on taas niin uneliaan hauras päivä. Olen katsonut liian monta jaksoa Lostia vaikka minun piti kuluttaa päivä lukemalla filosofiaa. Sitten kuuntelin liian viiltävää musiikkia ja itkin pikkuisen.                 En jaksa, en tahdo, en osaa, en pysty.  Mitään, mitään, mitään ja mihinkään.

Huomasin tänään muuttuneeni liikaa. Muiden mielestä ehkä kohti rantaa.

Mutta kun minä kuulun avomerelle.

Olen mennyt taas aikalailla sekaisin.

Niin käy aina välillä, aina silloin kun sitä vähiten odottaa. Yhtenä sattumanvaraisena hetkenä vaan PIM, ja olen kuutamolla kuin. Kuin. Kuin. Mikä tahansa sekaisin mennyt.

Katostani putosi eilen inspiraatio. Noin 180 senttisen miehen muodossa. Ehkä, luulen ainakin niin(Hän näyttää pitkältä). Sain pitkästä aikaa kirjoitettua jotakin. Ehkä on siis luvallista seota pikkuisen?

Vastapäisen talon muusikkomies

Jo lähempänä neljääkymmentä
on se mustiin pukeutunut kitaristimies,
jonka ikkunalla on viherkasveja
ja valkoinen kissapatsas.

Sen miehen kultainen tukka
muistuttaa vastapäistä tyttölasta
kesästä, lupauksista ja auringonkukista
ja niistä muista
suloisista asioista.

Joskus tyttö kuuntelee sydän ikkunalasia vasten
kuinka mies puhelee viherkasveilleen
tai tekee keittiön pöydän ääressä
uusia lauluja kitaransa kanssa,
aamupuuron savutessa hellalla.

Joskus varhain aamulla
mies katsoo ujona tukkansa takaa
tyttöä joka vieläkin auringonnousun aikaan
vuoteellaan valveilla makaa

Avaa ikkunan, antaa rakkaiden viherkasvien
ja kissapatsaan vilustua
toukokuisessa pakkasaamussa

jotta voisi vastapäisen talon suloisen tytön
edes uneen laulullansa tuudittaa
kun ei uskalla
edes silmiin katsoa
tytön ollessa soittotunnilla.

Minä rakastaisin tuota miestä!

Ja näitähän on lisää osoitteessa http://www.rakkausrunot.fi/runoilija.php?runid=43036&lue=1       

   (laitoin linkin koska naivisti kuvittelen, että joku ihan oikeasti lukee näitä!)

http://youtube.com/watch?v=aFW7oTEqKgc

Huokaus.

Hiii. Minulla on hyvä olo. Suussa maistuu vadelma ja päärynä, korvat rakastavat musiikkia tänäänkin ja mieli pysyy kerrankin aloillaan.

Annoin haitarinsoittajalle kaksi euroa. Hän hymyili ja sanoi kiitos. Minun käy häntä aina niin sääli. Istua nyt tuntitolkulla pakkasessa hytisemässä. Välillä tekee mieli antaa kaikki rahani hänelle. Miu, haluan viedä hänelle kupin kuumaa kaakaota.

Hellyys on kynsi iholla, lempeys on kasa risuja.

Ja CMX senkun vaan soi.

Törmäsin tänään J:hin. En tiedä, olemmeko me ystäviä. Vaiko tuttuja.

Tahtoisin olla hänelle vanha, rakas ystävä. Vuosi sitten en tuntenut häntä, en tiennyt edes nimeä. En tiennyt muuta kuin että tämä mies on poikkeuksellinen ja että minä haluaisin pitää häntä sylissä. Haluan edelleen.

Minä pelästytin hänet kun kerroin hänelle, mitä ajattelin hänestä. Hän myönsi suoraan, ettei pysty päästämään ketään lähelleen.

Minä tiedän hänen suurimman pelkonsa ja toiveensa. Minä näen sen hänen silmistään. Samaan aikaan niin pyytävä ja torjuva katse. Tule ihan lähelle ja pidä minusta kiinni. Älä, mene pois, älä tule minun tilaani.

Tänään hän näytti taas siltä, että jonkun pitäisi halata häntä. En uskaltanut taaskaan. Pelkään että säikäytän hänet pois lopullisesti.  Haluaisin niin osoittaa, että minä välitän, että minuun voi luottaa enkä petä. Haluan uskalla halata häntä niin, että tunnen hänen pienen, ujon ja sykkivän sydämensä kylkiluiden, ihon, paidan ja takin alta. Minä haluan että hän uskaltaa sulkea silmänsä kun minä pidän häntä sylissä. Ja minä haluan, että hän pitää minua sylissä, kun minä en jaksa.

Häntä on niin helppo rakastaa.