Törmäsin tänään J:hin. En tiedä, olemmeko me ystäviä. Vaiko tuttuja.

Tahtoisin olla hänelle vanha, rakas ystävä. Vuosi sitten en tuntenut häntä, en tiennyt edes nimeä. En tiennyt muuta kuin että tämä mies on poikkeuksellinen ja että minä haluaisin pitää häntä sylissä. Haluan edelleen.

Minä pelästytin hänet kun kerroin hänelle, mitä ajattelin hänestä. Hän myönsi suoraan, ettei pysty päästämään ketään lähelleen.

Minä tiedän hänen suurimman pelkonsa ja toiveensa. Minä näen sen hänen silmistään. Samaan aikaan niin pyytävä ja torjuva katse. Tule ihan lähelle ja pidä minusta kiinni. Älä, mene pois, älä tule minun tilaani.

Tänään hän näytti taas siltä, että jonkun pitäisi halata häntä. En uskaltanut taaskaan. Pelkään että säikäytän hänet pois lopullisesti.  Haluaisin niin osoittaa, että minä välitän, että minuun voi luottaa enkä petä. Haluan uskalla halata häntä niin, että tunnen hänen pienen, ujon ja sykkivän sydämensä kylkiluiden, ihon, paidan ja takin alta. Minä haluan että hän uskaltaa sulkea silmänsä kun minä pidän häntä sylissä. Ja minä haluan, että hän pitää minua sylissä, kun minä en jaksa.

Häntä on niin helppo rakastaa.